| Miljoona puuta ja ympäristönsuojelu |
|
|
|
| Kirjoittanut toimitus |
| 27.09.2011 20:16 |
|
Lionien Miljoona puuta- aktiviteetti &Ympäristönsuojelu
-Yhteyshenkilö ottaa yhteyttä esim. kuntaan, seurakuntaan, muihin maanomistajiin,joilla on maaomistusta keskustoissa tai niiden läheisyydessä - Kun hyvä paikka löytyy, niin leijonat tekevät istutustyön - Maanomistaja hankkii taimet - Myös leijonat voivat hankkia yksittäisiä taimia, riippuen istutuspaikasta ja taimien määrästä - Metsänhoitoyhdistyksistä kannattaa myös kysellä asiasta
- Mukaan voi kutsua esim. koululuokan, partiolaisia, urheiluseuran jäseniä…
- Leijonaliivit päälle - Mainostaulu / banderolli kertomassa tapahtumasta - Media paikalle, jotta saadaan sitä kautta laajempaa näkyvyyttä
- Leijonat huolehtivat taimen kasvuunlähdöstä ja hyvinvoinnista myös tulevina vuosina - Mahdollisesti laatta puun viereen, jossa kerrotaan, että leijonat ovat istuttaneet kyseisen puun
- Viimeistään huhtikuun 2012 loppuun mennessä
- Arvioikaa touko- ja kesäkuussa istutettavien puiden lkm
- Raportointi aktiviteettilomakkeen kautta Kategoria 3 – Ympäristöpalvelut Alatyyppi 17 – Puiden istutus
Lomakkeen alareunassa kohdassa Tulokset:
Valitkaa: Puut - Istutettujen puiden määrä + täyttäkää määrä kenttä
Näin toimimalla saadaan välitetyksi istutettujen puiden lukumäärä myös kansainväliseen rekisteriin. Maaliskuun 2012 puoleen väliin mennessä ovat leijonat istuttaneet maailmalla jo noin 7 miljoonaa puuta. Tämä on loistava saavutus!
Linkkejä: Päämajan sivulta pääsee asiaan http://www.lionsclubs.org/FI/member-center/index.php |




