Nimipäivät tänään: Aslak    Huomenna: Matias, Matti    Ylihuomenna: Tuija, Tuire
 
23.02.2012
Kalenterit
Valikko
Toiminta
Ohjeet
Ylläpito
Lions naistoiminta PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut toimitus   
22.12.2011 22:13

 LCI

 

Hyvä lion,

Aikana, jolloin jäsenyys kaiken tyyppisissä järjestöissä ja yhteisöryhmissä on laskussa, Lions Clubs Internationalin jäsenyys on ollut nousussa jo neljä peräkkäistä vuotta. Viimeisen neljän vuoden aikana lionsklubijäsenyys on kasvanut 50 000:lla uudella jäsenellä ympäri maailmaa.

Olemme paljon velkaa kaikille heille, jotka ovat työskennelleet ahkerasti jäsenkasvun eteen, ja haluamme antaa tunnustusta tästä kasvusta suurimmalta osin vahvan naisjäsenkasvun nousulle. Yli 300 000 naista on jo ryhtynyt lioneiksi, mikä tarkoittaa, että 23 prosenttia lionsjäsenistämme on naisia.

Ja aivan yhtä tärkeää on se, että sama prosenttiosuus pätee myös naisten osuuteen lionsjohtajista. Naisten osuus jäsenistä ja heidän osuutensa samassa suhteessa lionsjohtajista on suuri ylpeyden aihe ja menestys järjestöllemme. Näin näytämme koko maailmalle, että jäsenyys lionsklubeissa on motivoiva ja palkitseva vaihtoehto myös naisille jotka haluavat palvella paikkakuntiaan ja maailmaa.

Olenkin pyytänyt muutamia menestyneimmistä naisjäsenistämme erityistehtävään tässä asiassa. Kansainväliset johtajat Sonja Pulley, Gudrun Yngvadottir, Claudette Cornet, Carolyn Messier ja hallituksen nimittämät jäsenet Alice Lau ja Theresa Mann ovat muodostaneet Naisten ja perhejäsenten kehitystoiminnan työryhmän. Johtajuusvuotemme loppuajan nämä naiset tulevat osallistumaan naisten workshoppeihin, symposiumeihin ja keskustelemaan lionsjäsenten kanssa naisjäsenyyden lisäämisestä ja naisten kehittymismahdollisuuksista johtotehtäviin järjestössämme.

Ensimmäiset löydökset kertovat, että kaikki lähtee paikkakunnan tarpeisiin vastaamisesta, tärkeän palvelutyön muodossa. Uskon, että kaikki mitä opimme nyt, tulee opastamaan klubejamme yhä paremman palvelun tuottamiseen paikkakunnillaan. Odotan innolla lisää työryhmän tutkimusten tuloksia ja tulen jakamaan ne kanssanne, jotta kaikki voimme hyödyntää tämän tärkeän resurssin omissa yhteisöissämme.

 

Ystävällisin terveisin,

 

Wing-Kun Tam

Kansainvälinen presidentti

 
 
 




TUULTA PURJEISIIN LEIJONAISET!
Tervetuloa ensimmäiseen yhteisseminaariin


Te Suomen naisLeijonat,
teidän lions-toiminnasta kiinnostuneet ystävänne
sekä kaikki Suomen yli 18 v NaisLeot!

sunnuntaina 11.3.2012 m/s Viking XPRS
Helsinki -> Tallinna klo 11.30 – 14.00,
Tallinna -> Helsinki klo 16.30 – 19.00

Lähdemme kehittämään lions-harrastustamme,saamaan uusia ystäviä ja tuulta purjeisiimme.
Päästämme ajatuksemme ja ideamme valloilleen; tähän Out of the Box-ajatteluun meidät johdattaa FM, kirjailija, sanataideopettaja ja vapaa toimittaja Essi Tammimaa esityksellään"Luovuudesta virtaa naisklubien toimintaan"

Kirjailija Essi Tammimaa Kuvaaja Satu Manninen
Ryhmissä työskennellen pohdimme mm.
• Elämänlaatua luovuudesta – uudet aktiviteetti-ideat?
• Luovuus klubihengen rakentajana.
• Meidän oma klubi – vastaako sen toiminta jäsenistön toiveita – tarvettatoimintatapojen rohkeaan uudistamiseen?
• Onko klubimme toiminta palkitsevaa?
Kuulemme myös toimitusjohtaja/lion Pirjo Pystykoski-Sopasen (Lennol Oy) esityksen” Sisustustuotteilla kauneutta ympärille – iloa arkeen” www.lennol.fi, sekä järjestämme lions-toiminnasta kiinnostuneita ystävillenne mieleenpainuvan, juhlallisen jäseneksiottoseremonian.

TERVETULOA MUKAAN!
Suomen Lions liiton jäsentoimikunta

Lisätietoja:
Maija-Liisa Heikkilä,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ,
puh. 040-8674639

Lisätietoa liitteistä:

Liitteet:
TiedostoKuvausTiedoston koko
Lataa tämä tiedosto (Tuulta Purjeisiin LeijoNaiset.kutsu.pdf)Tuulta Purjeisiin LeijoNaiset.kutsu.pdf 284 Kb
Lataa tämä tiedosto (women_news.pdf)women_news.pdf 480 Kb
 
Piirin ja klubien tulevat tapahtumat
HELMI 
29

29.02.2012 18:00 - 20:30
Opasleijonavalmennus

MAALIS
4

04.03.2012 10:00 - 13:00
Leppävaaran Talvirieha

MAALIS
13

13.03.2012 17:30 - 21:00
Piirin työvaliokunnan kokous

MAALIS
15

15.03.2012 17:15 - 21:00
Piirifoorumi 2

MAALIS
20

20.03.2012 18:00 - 20:00
Alueen 1 Lohkon 1 Lohkofoorumi

Vierailijatilasto

Vierailijoita tässä kuussa:1059
Vierailijoita tänä vuonna:2533
Vierailijoita yhteensä:18096
Sivustolla nyt
Sivustolla on 7 vierasta 
Mainospalkki